Postmodernissa maailmassa ei tunneta sanaa sivistys, vaan puhutaan globalisaatiosta. Enää vertailuaste ei ole sivistynyt-barbaarinen vaan edistyksellinen-taantunut. Käytännössä ”edistyksellinen” tarkoittaa ennen kaikkea tasa-arvoa, vulgaarisuuden korostamista aristokraattisen sijasta, sekä kansainvälisyyttä. Ajatellaan että kaikki mikä yhdistää ihmisiä on hyvää.
Tässä maailmassa ihmisiä yhdistävä kieli on englanti. Se perustuu paitsi mahtavan brittiläisen imperiumin jättämään jälkeen maailmassa niin myös nykyiseen Yhdysvaltojen johtavaan rooliin. Englanti on myös internetin, amerikkalaisen keksinnön, kieli. Kyseisen kielen osaamista ei pidetä kuitenkaan sivistävänä, vaan yleissivistävänä (sivistyksen alempi aste) aineena joka on verrattavissa luku- ja laskutaitoon. Vieraskielisille englanti on eräänlainen äidinkielen rinnakkainen kieli, jonka osaamista ei katsotan ihaillen vaan sitä pidetään itsestään selvyytenä.
Erikoiseksi asian tekee myös se että englanti ei ole koskaan ollut varsinainen sivistyskieli, vaan sen opettelemisen perusteluina ovat aina olleet käytännölliset syyt. Ennen toista maailmansotaa johtavia kieliä Euroopassa, myös Suomessa, olivat ranska ja saksa, jotka toimivat diplomatian ja tieteen johtavina kielinä. Englannin osaamista perusteltiin tuolloinkin käytännöllisyydellä, kaupankäynnillä, vähän samalla tavalla kuin tänään länsimaalaiset pohtivat pitäisikö kiinaa opetella. Kukaan ei perustellut englannin osaamista sillä että kyseessä oli kieli jota puhui maailman mahtavimman imperiumin monarkki ja yläluokka.
Tänä päivänä historiallisesti poikkeuksellinen meno jatkuu. Hollywood suoltaa ympäri maailmaa yhä etenevissä määrin scheißea jota myös ”populaarikulttuuriksi” nimitetään. Eikä pelkästään pop-kulttuuri vaan brändit joista tunnetuimpia ovat McDonald’s, Coca Cola ja Apple. Tämän mukana englannin kieli leviää niiden käyttöön jolle tuotteet on tarkoitettu: massoille. Pahinta tässä kaikessa on se että kyseessä ei ole Shakespearen kirjoittama sivistyskieli vaan n**kereiden vulgaari jou matafaka -murre, josta on riisuttu kaikki arvokkuus. Se kieli, mitä Suomen nuorisokin nyt tänä päivänä tunkee vähän väliin ei ole siis mitään ylvästä brittirunoutta vaan äärimmäisen alaluokkaista puhekieltä.
Kaiken tämän takana on amerikkalainen ”melting pot” -idea, jossa kaikki vaikutteet pyritään sulattamaan yhteen muodostaakseen siitä jotain mitä voitaisiin kutsua ”amerikkalaisuudeksi”. Kyse on standardisoinnista, mikä on myöhemmin levinnyt päättäjien ajatusmaailmasta myös tavallisen kansan pariin, mikä synnytti ”normaalin” ihanteen. Tämä ”ihanne” on levinnyt myös muihin länsimaihin ja se on omalta osaltaan vaikuttanut ihmisten vieraantumiseen. Myös Suomessa.
Amerikkalaisuus on siis kaikin tavoin vaarallista kansojen henkiselle terveydelle. Tapoja torjua tätä kuuluvat niin kyseisestä maasta tulevien suuryritysten hyödykkeiden kuin myös englannin kielen vältteleminen. Suomessa, samoin kuin muualla Euroopassa, pitäisi alkaa opiskella kieliä entistä enemmän sivistyksen vuoksi. Tässä herää kysymys pakkoruotsista, jota olen itsekin vastustanut ja sen opiskelut jopa toistaiseksi lopettanut, mutta nyt alan tuntea sitä kohtaan taas pientä sympatiaa. On kuitenkin tietyllä tapaa myöhäistä enää takertua pohjoismaisuuden ideaan, vaan pitäisi keskittyä vielä enemmän Eurooppaan. Suomalaiset voisivat tarjota yllätyksen näyttämällä osaamistaan niin ranskaksi, saksaksi, venäjäksi, espanjaksi kuin vaikkapa serbokroaatiksi. Tämä sen ainaisen englannin sijasta. Oppisivatpahan viimein amerikkalaiset (ja brittiläiset) tavoille.