Ihmiskunnan historia on kautta aikain ollut kilpailua henkisestä pääomasta, ennen teollistumista. Esihistoriallinen aika sekä teollistumisen jälkeen syntyneet aikakaudet sitä vastoin ovat olleet tämän karvanaaman kuvaamaa taistelua materiaalisista eduista.
Tässä tapauksessa materiaaliset edut tarkoittavat kaikkia niitä hyödykkeitä joilla tavoitellaan ensi sijaisesti ihmisen hengissä säilymistä. Henkinen pääoma on sitä vastoin kaikki sellainen tuotos joka on syntynyt vailla mitään pelkoa omasta toimeentulostaan. Henkinen pääoma eli kulttuuri, siis taide ja filosofia, ovat turhia, mutta kaikesta turhuudessaan kauniita; niiden tuottajat ovat niitä jotka katsovat säälien tai ehkä nauravat ivallisesti työläismuurahaisille, jotka eivät ole kaiken raadantansa keskellä ehtineet ajatella miten mieletöntä heidän työntekonsa oikeasti onkaan.
Nyt tilanne on ihan toinen kuin ennen, tai oikeastaan lähes sama kuin esihistoriallisella ajalla. Taiteilijan ammatista on tullut työ siinä mielessä missä vaikka siivooja tai raksamies on ollut tähän asti. Romantiikan aikana runoilijat vaihtuivat arvostetuista hovilaulajista yksinäisiksi ja itsetuhoisiksi murheenkryyneisiksi. Taiteissa työläistaustan vaikutus näkee jo pelkästään siinä miten vasemmistolainen arvomaailma niin monella heistä on, ja teoksillaan he levittävät tätä sairautta vain eteenpäin. Kuvottavaa kuin kasvihuonekaasut.
Se kilpailu, joka nyt tapahtuu kapitalismin muodossa, tulisi suunnata henkiseen ja urheilulliseen kilpailuun.