Ehdin jo luulla Steiner-koulua ”luovaksi kouluksi” ennen kuin näin elokuvan Accepted. Leffa kertoo surkeita numeroita saavasta kujeilijapojasta, Bartlebysta, joka haluaa collegeen, mutta ei saa mistään paikkaa sitten millään. Tilannetta huonontaa se että hän on myös koulun pohjasakkaa ja unelmiensa nainen on hänen pahimman vihollisensa kanssa. Lopulta ratkaisunaan Bartleby päättää perustaa oman collegensa vuokraamalla hylätyn mielisairaalan ja kunnostamalla sen. Uuteen collegen tulevat myös hänen lähimmät hylkiökaverinsa ja opettajaksi palkataan tutun kautta tasapainoton vanhus, joka osaa kuitenkin näytellä ja innostaa nuoria puhumalla ihmisille niin totta päin naamaa kuin mahdollista. Käy kuitenkin niin että collegelle (South Harmon Institute of Technology, lyhyemmin S.H.I.T) pakkautuu mukaan satakunta muta muiden collegeiden hylkäämää oppilasta, koska S.H.I.T päästää virallisesti kaikki halukkaat sisään. Väkeä on sen verran ettei auta muuta kuin bilettää aamusta iltaan ja siinä sivussa muodollisesti opiskella jotain ainetta, jonka oppilaat ovat saaneet vaikka keksiä päästään (esim. esineiden räjäyttäminen ajatuksen voimalla).
Lopulta petos paljastuu Bartlebyn vihollisen toimesta ja koko homma näyttää päättyvän traagisesti. Sitä ennen Bartlebyn kaveri on kuitenkin saanut vetämään paperit läpi ja mahdollisuuden virallistaa koulun asema, tämän kaikessa hiljaisuudessa. Salissa järjestetyssä kuuntelussa koko koulussa vaikuttanut väki on Bartlebyn takana kun tämä puolustaa itseään kilpailevaa koulua vastaan, jossa Bartleby itse joutui syrjityksi. Hän pitää vakuuttavan puheen jossa vetoaa nuorten luovuuteen ja siihen miten tavalliset koulut pyrkivät tukahduttamaan tämän. Lautakunnan puhemies heltyy syystä tai toisesta kun puhutaan unelmista ja hän antaa koululle yhden vuoden koeaikaa todistaa olevansa hyvä opinahjo. Bartlebyn isäkin on viimein ylpeä pojastaan tämän ollessa collegen omistaja; isä oli aiemmin hyvin tuomitsevainen poikansa asenteeseen. Lopuksi nähdään koulussa tapahtuvaa ”opetusta”, johon kuuluu joogaa, epäintensiivisyyttä ja jopa onnistunut suoristus auton räjäyttämisestä mielenvoimalla. Ja Bartleby sai tietenkin tyttönsä kuinkas muuten.
Ei mikään klassikko, mutta silti kuitenkin hauska elokuva. Kaikki ei mene niin kuin Hollywood-pätkissä, mutta kyseessä on silti mukavan positiivinen filmi ihmisille jotka tahtovat elää kera vähemmän löysien ruuvien. Erityisesti Bartlebyn tarina antaa innostusta ihmisille jotka tuntuvat miten byrokraattinen koulutusjärjestelmä tukahduttaa heidät. Edes Steiner-koulussa ei pääse siihen luovuuteen mitä tapahtui päähenkilön kohdalla. On toki erittäin epärealistista että rakennus pysyi edes kasassa ja ettei kukaan kuollut kaikessa hullunmyllyssä, mutta silti.
Tarinan opetus on se että omaa unelmaa kannattaa seurata ja että kun on mahdollisuus nauttia elämästä niin siihen pitää tarttua. Se on hieno opetus.