46. Mätää kulissien takana

Angti on ohi kun pääsi avautumaan tuttavalle. Oikeastaan tuon keskustelun aikana paljastui kuitenkin miten…keinotekoiselta todellisuus tuntuu. Se kaikki hymyily ja läpänheitto mitä koulussa tapahtuu onkin vain jonkun suuremman peittelyä. Olen tiennyt toki että minulta on salattu yhtä jos toista ympärillä olevieni ihmisten toimesta, mutta tänään saamani tiedon jyvät osasivat silti pysäyttää todenteolla. Olo kuin salaliiton papereita olisi saanut käsiinsä. Kyse ei toki ole mistään koko maailman tapahtumiin vaikuttavista seuraamuksista, mutta muuttaa silti mielipidettäni koko maailmasta ympärilläni. Ei ole ihmekään kun Suomen nuoriso tuntee itsensä sairaaksi maailmassa jossa ihmissuhteilla pelaaminen on tällaista shakkipeliä. Vielä jonain päivänä saamme kokea sen hirveät seuraamukset.

Mutta olen iloinen että sain kuulla näistä. Ymmärrän nyt oman asemani paljon paremmin tässä ”hierarkiassa” ja miten päästä siinä ylöspäin. Traaginen kamppailu ravintoketjussa ylösnousemiseksi lähtee nyt käyntiin. Ellei nyt käy niin että lennän pois koko ketjusta.

Kategoria(t): Avautumiset, Sosiaaliset suhteet, Suomi, Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *