Historiaa päntätessäni minuun teki vaikutuksen se kun luin Ranskan kuninkaasta Filip IV Kauniista. Olin tuntenut herran ennestään Temppeliherrain tuhoajana, mutta nähtävästi hänellä on ollut historiallisesti vieläkin suurempi merkitys maallisen hallinnon puolestasotijana.
Filip oli siis edellisen Ranskan kuninkaan Filip III Rohkean toiseksi vanhin poika. Hän syntyi vuoden 1268 tietämillä nousi kuninkaaksi 17-vuotiaana. Filip tunnettiin vakavana ja ankarana henkilönä, jolla oli aina kasvoillaan tuima katse, mistä juontunee lempinimitys ”marmorikuningas” (toinen lempinimi oli ”rautakuningas”). Skolastiikan opinnot lapsena saanut Filip aloitti feodalismin pitkäkestoisen ja asteittaisen alasajon ryhtymällä verottamaan kruununvasallien vasalleja, vahvistaen näin kuninkaan asemaa suhteessa aatelistoon.
Aatelisto ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi Filipin kurittamaksi säädyksi, vaan myös papisto sai kokea oman osansa. Filip määräsi papit verolle v. 1296 vaikka ikivanhassa paavin antamassa bullassa tämä oli ollut ehdottomasti kielletty. Paavi Bonifatius III nosti tietenkin ärhäkän, mutta Filiphän ei taipunut. Viisi vuotta verollepanon jälkeen vanhat haavat revittiin uudestaan auki kun Filip pidätti piispan, mikä sai Bonifatiuksen yrittämään lietsoa kapinahenkeä muiden ranskalaispappien keskuudessa. Nämä eivät suostuneet. Seuraavana vuonna paavi vaatikin itselleen rajatonta valtaa yli kaikkien kuolevaisten, mikä oli Filipille liikaa ja hän alkoi ryhtyä sotilaallisiin toimiin Vatikaania vastaan. Filipin neuvonantaja ja oikea käsi Guillaume de Nogaret julisti Bonifatiuksen kerettiläiseksi ja tämä vastaavasti asetti Ranskan kuninkaan pannaan. 7. syyskuuta 1303 Filip antoi vangita pienessä Anagnin kylässä lomailleen paavin. Bonifatius vapautettiin nopeasti, mutta hän kuoli pian tämän jälkeen. Kupla oli poksahtanut kiitos Filipin ja paavin arvovalta oli käytännössä mennyttä. 1309 paavina toiminut Klemens V siirsi Pyhän istuimen pieneen Avignonin kaupunkiin (silloin italialainen kaupunki, tänään osa Ranskaa) ja kolme vuotta myöhemmin hän taipui vielä kuninkaana toimineen Filip IV:n vaatimuksiin tuhota Temppeliherrat. Avignonin vankeudessa paavit elivät käytännössä Ranskan kuninkaan vasalleina.
Olen melko varma siitä että kirkon arvovallan taantuminen maallisten vallanpitäjien kustannuksella yhdistettynä kaupankäynnin kehitykseen, sivistyneistön pakenemiseen loppuaan tekevästä Bysantin valtakunnasta sekä mustan surman valtavat ravistelut loivat mahdollisuudet todellisen hengellisen elämän uudelleen nousuun. On vaikea uskoa että ilman kirkon heikentymistä suht eroottissävyinen taide olisi pystynyt lyömään itsensä läpi mitä me renessanssista muistamme (esim. Michelangelon teokset).