96. Mistä on pienet vasurit tehty?

Taitaa olla niin että sosialistiksi tuleminen on sairaus joka leviää yhteiskunnassa – se leviää geeneissä sukupolvelta toiselle, tai muussa tapauksessa se omaksutaan pääosin tuttavapiirien kautta. Oikeistolaiseksi taas tullaan ”valaistumisen” – tai paremmin sanottuna ”kääntymisen” – kautta.  Näin on ollut tapaus, kun olen päässyt lukemaan Wille Rydmanin ja Li Andersonin historiaa.

Vasemmistolaisessa Suomessa Rydmanista puhutaan kuin uutena antikristuksena, jonka käsissä Suomen tulevaisuus näyttää karmivalta. Vaikken olekaan uusliberaali, niin Rydmanin perustelut tuntuvat minusta paljon järkevimmiltä kuin Andersonin. Rydman hahmottaa kaiken taustalla olevan moraalinen rappio, jota ei voida pelastaa ulkoistamalla moraali valtiolle ja alistamalla kansalaiset valtiolle. Anderson on näköjään sitä vastoin tyypillinen vasuri, joka nojaa ideologiaansa nuoresta pitäen ja sen jälkeen etsii ympärillään olevasta pahoinvoinnistaan todisteita sille että on oikeassa.

Tässä kohtaa tekisi mieli nauraa, sillä hänen ajatuksensa eivät poikkea yhtään niistä poliitikoista, jotka ovat omalta osaltaan aiheuttaneet tilanteen. Kaikki kokoomuksesta vasureihin toistelevat jatkuvasti sitä, että ihmisten tulisi osoittaa myötätuntonsa muihin demokratia-nimisen välikäden kautta. Lieneekö tämä ollut sitä vastoin suuri virhe? Suomalaiset tuntuvat ajattelevan ettei kenestäkään huono-osaisesta oikeasti tarvitse välittää, koska valtio hoitaa sen vaivan heidän puolestaan. Jotkut tietävät alitajunnassaan tämän ristiriidan ja pakenevat sitä syyttämällä poliitikkoja huono-osaisten asemasta – sen sijaan että he lopettaisivat marmattamisen ja huomiohuoraamisen ja menisivät itse sinne auttamaan. Rydman on tässä vahvoilla, koska hän ei sotke politiikkaa ja moraalia yhteen, vaan jättää moraalin yksilöiden omiin käsiin. Hän on nuoresta sukupolvesta ehkä kaikista lähimpänä puhtaan reaalipoliitikon ihannetta, vaikkei hän ihan pysty täyttämään kaikkia kriteereitä. Suurin ongelma on nimittäin rahan ja suosiotavoittelun ylivallassa ihmisten ajattelussa.

Löytyisikö syy myös luonteessa? Rdyman on henkilö joka kestää yksinäisyyden, kun taas Andersonille se on pahin pelko.

Kategoria(t): Avautumiset, Esseet, Etiikka, Ideologiat, Kasvatus, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *