109. Normaalius

Ymmärrettyäni entistä paremmin sen miten poikkeukselliseksi tunnen itseni muiden joukossa, olen alkanut karttaa ”normaaliutta.” Normaali alkaa olla minulle kirosana; standardi, muotti jonka jo Aristoteles takoi muinoin ihmisten päähän ajatuksella ”ihminen on onnellinen, kun pääsee tekemään sitä mikä on hänen lajilleen ominaista.” Ehkei mennyt juuri noin sanoin, mutta pointti tuli varmasti selväksi. Tämä lause elää sitkeästi miljoonien, ellei miljardien, ihmisten pääkopissa ja se on toiminut aineksena seurauksiltaan sisarenhässimistäkin pahemmalle sisäsiittoisuudelle.

Tämä asia etäännyttää minut psykologiasta. Miksi tavallisen massan ominaisuudet asetetaan muiden vertailukohteeksi? Eikö sen sijaan pitäisi tehdä näin korkeammalle yltäneiden yksilöiden ominaisuuksille? Mikä eläinten kuningas ihminen on olevinaan kun edes sen omista kuninkaista ei ole esikuvaa tahvaille.

Kategoria(t): Biologia, Filosofia, Ideologiat, Kasvatus, Kieli, Yleinen Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *