142. Epäinhimillisyyden pelko

Nykyisin vallalla on käsitys ”ihmisyydestä” jonkinlaisena pehmeytenä. Itsekkyyttä, ahneutta, tuhoamisvimmaa pidetään epäinhimillisenä ja jotkut jopa ”lajille vieraina tapoina”. Todellisuudessa ”inhimillisyys” – sanan nykymerkityksessä – tarkoittaa kristillisyyttä; ihmisyyden ihanteita tulisi Ranskan vallankumouksen tunnussanojen sijaan etsiä mieluummin eri kulttuurien soturilaitoksista.

Todellisuudessa kaikki sivistys on syntynyt ihmisten perimmäisten vaistojen rajoittamisesta. Kaikista merkittävin tällainen keksintö on lailla suojattu omistusoikeus; sen varaan ovat rakentuneet kaikki valtiomuodot kuningaskunnista tasavaltoihin, ja sen rikkominen on johtanut taantumuksellisiin vallankumouksiin, joita kommunistit virheellisesti kutsuvat ”edistykseksi”.

Modernista, positiivisesta, mutta virheellisestä, ihmiskuvasta on vastuussa Jean-Jacques Rousseau käsittämättömine teorioineen ”jaloista villeistä”. Käytännössä koko vasemmisto-/feministijohtoinen ”sivistyneistömme” elää edelleen tämän harhaopin mukana. Kuten tiedetään, vasemmistolle mikään ei ole suurempi punainen vaate (heh) kuin luonnollisella tavalla syntynyt, tuotannontekijöiden hallintaan perustuva yhteiskuntajako, joka ei seuraa ”älyköiden” idealistisia ja mututuntumaan perustuvia tasa-arvo-oppeja.

Seuraavassa tekstissäni pyrin tarkemmin erottelemaan niitä ideologisia palasia, joilla feministit yrittävät konstruktoida libertarismia ja luonnollista oikeutta vastustavan aatemaailmansa.

Kategoria(t): Egalitarismi, Esseet, Etiikka, Historia, Humanismi, Talous, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *