143. ”Tasavertaisesta” avioliittolaista

Nyt on aika tuoda lopullinen tarkennus mielipiteeseeni homoavioliitosta – mitä vastaisin, jos nyt vaikka kadulla joku telkkaritoimittaja yhtäkkiä pomppaisi eteen ja kysyisi mielipidettä.

Sinällään minulla ei ole mitään niitä vastaan. Oikeastaan minulla ei ole mielipidettä niinkään puolesta tai vastaan; en voi väittää vastaan, koska kyseessä on yksilönvapauskysymys eikä ulkopuolisilla ole siihen sanavaltaa. Periaatteessa siis: olkaa hyvä homot ja menkää naimisiin puolestani!

Toisaalta, minua häiritsee se historiallinen perspektiivittömyys ja tietynlainen moraalittomuus, johon homoavioliittojen intohimoiset kannattajat tuntuvat sortuvan aika ajoin. Yleinen harhaluulo tuntuu olevan se, että avioliitto olisi luotu jotenkin homojen kiusaksi ja syrjimiseksi, vaikka tilanne ei todellakaan ole näin. Avioliiton tarkoituksena on ollut sukujen geneettisen ja taloudellisen perimän jatkuvuuden turvaaminen – geneettisen jatkuvuuden turvaamiseksi tarvitaan ylläripylläri miestä ja naista, joiden ja vain joiden yhteistyöllä lapsi syntyy. Kriitikot voivat huomauttaa toki miten seksuaalisesti kehittymättömiä tyttöjä ja monia vaimoja kerralla on naitettu yhdelle miehelle idän kulttuureissa, mutta silti, kyseessä on ollut aina mies- ja naispuolisen henkilön yhteensovittamisesta/-sovittamisista samalla periaatteella.

Tämä ei ollut peruste sille, etteikö avioliitto voisi olla olemassa laajennetummassa muodossa. Tai, jos avioliittoa laajennettaisiin näin niin pitäisi pikemminkin sanoa että kyseessä ei olisi avioliitto. Lisäksi, samaa sukupuolta oleville henkilöille – ainakin miehille – on ollut myös olemassa historian aikana omia liittoja (http://fi.wikipedia.org/wiki/Yst%C3%A4vyysliitto), jotka ovat olleet lainmukaisia ja jopa kirkon siunaamia.

Ratkaisuna ongelmaan esitän, että avioliiton rinnalle luodaan rinnakkainen instituutio, joka on sen kanssa tasa-veroisessa asemassa ja eroaa siitä lähinnä nimen perusteella. Näin homot saavat tasaveroisen kohtelun ja avioliitto säilyttää sen olennaisimman tarkoituksen olla olemassa.

Kategoria(t): Esseet, Etiikka, Historia, Miehet & Naiset, Oikeus, Suomi, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *