Jumalauta miten hyvä elokuva. Ehdottomasti yksi parhaista. En muista yhdenkään toisen elokuvan herättäneen samanlaista liikuttumisen tunnetta – lähimmäksi pääsee ehkä TSH: Kuninkaan paluu (kohtaus, jossa Sam alkaa kantaa Frodoa ylös Tuomiovuorolle puhtaalla tahdonvoimalla). Kyseessä on kaunis tarina siitä, miten miljardöörimies (Richard Gere) tapaa täysin sattumalta prostituoidun (Julia Roberts), jonka hän palkkaa lopulta seuralaisekseen muodollisuuksiin viikon ajaksi; Geren anteliaisuuden myötä Roberts muuttuu juntista huorasta salonkikelpoiseksi kaunottareksi, joka on kaikesta huomiosta täysin myyty ja lopulta hylkää koko huoran ammattinsa ja identiteettinsä – rakkauden kukoistaessa lopulta.
Mikä tekikään tarinasta niin kauniin? En tiedä onko kyse Robertsin sadunomaisesta muodonmuutoksessa, vai siinä miten teema ”raha” esitetään elokuvassa. Roberts todisti minulle, että naiseus voidaan ”saavuttaa” – se ei ole vain synnynnäinen ominaisuus kuten olin aiemmin ajatellut. Rahaa taas käsiteltiin sellaisena kun se todellisuudessa on: statussymbolina, jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Olin jotenkin hullaantunut kun ahne ja paskainen huora saa tuntemaan itsensä niin arvokkaaksi, ettei suostu ottamaan vastaan ”asiakkaansa” lupaamaa 3 000 taalaa. Ja se, miten yrityskeikari näkee jollain käsittämättömällä tavalla ilotytön ”raiskaa minut” -vaatteiden alle, löytää sieltä kadotetun lupauksen ja onnistuu taikomaan sen esille parilla luottokortin vetäisyllä. Kaikki tämä tapahtui sattumanvaraisen tapaamisen, kahden eri maailman kohtaamisen, ansiosta. Eihän sille voi muuta kuin nauraa vedet silmissä.