- Hapoista ja muista kemikaaleista syntyvät ensimmäiset solut, joiden tahto on riippumaton fysiikan laeista, mutta silti niiden alainen.
- Solujen perimmäinen koostumus on DNA:ta, joka kykenee kopioitumaan – koska solut ovat pohjimmiltaan ”nestemäisiä”, ne kykenevät jakaantumaan samalla tavalla kuin vesipisarat ikäänkuin (solujen sisällä pyörivät ”ohjelmat” pitävät huolen että solu ei itsessään puolitu). Lisääntyessään solut muodostavat yhteiskuntia, joista kasvaa ensin kasveja ja leviä, myöhemmin eläimiä.
- Solujen lisääntymistapana kopioituminen on huono sen takia, koska DNA:n kopiointi ei aina etene virheettömästi. Kopioituessaan solujen ohjelmointivirheet leviävät näin eteenpäin ja niiden määrä kasvaa sitä mukaa kun solusukupolvia kehittyy enemmän ja enemmän. Eläimet kehittävät nerokkaan tavan, jolla ne voivat torjua virheiden syntymistä: parittelun. Eläimet jakautuvat kahteen eri sukupuoleen: uroksiin ja naaraisiin, jotka pyrkivät etsimään geneettisesti itseään parempilaatuista vastinparia luodakseen parempilaatuisen jälkeläisen.
- Aluksi eläimet ovat kaksineuvoisia, eli ne voivat vaihtaa sukupuolta kummaksi ne haluavat. Ongelma on vain siinä, että kaksineuvoiset haluavat olla useammin uroksia, koska naaraille on kehittynyt velvollisuus kantaa sisällään olevaa jälkeläistä, mikä voidaan katsoa olevan rasite, jonka vain harvat yksilöt todella haluavat kantaa. Lopulta geneettisten muutosten tuloksena syntyy myös eläinlajeja, jotka ovat syntyjään uroksia ja naaraita sekä pysyvät sellaisenaan (yksineuvoksisia).
- Yksineuvoksiset lajit alkavat kehittyä monimuotoisemmiksi kuin kaksineuvoksiset, koska yksineuvoksisille kehittyy vastuu-/roolijako. Urokset ja naaraat ovat alunperin yhtä kiimaisia, mutta aikojen saatossa käy niin, että evoluutio suosii entistä enemmän naaraita, jotka valikoivat parittelukumppaninsa huolellisemmin, kuin niitä, jotka menevät enemmän lisääntymisnälkänsä perässä. Turhan kevytkenkäinen parittelu johtaa useammin geneettisesti sairaiden yksilöiden, jotka eivät enää lisäänny, syntyyn, joten rationaalisemmin kumppaniaan miettivät naaraat jäävät henkiin.
- Naaraiden valikoivuus hillitsee näiden lisääntymishaluja, mutta uroksilla ei ole raskausmahdollisuuden puutteen vuoksi vastaavia ongelmia ja siksi edelleen kaikista kiimaisimmat urokset säilyvät evoluution paineessa. Kiimaisuutta hillitsee se, että urokset joutuvat kehittämään konsteja, joilla he voisivat näyttää naaraiden silmissä erinomaiselta parittelukumppanilta, mutta silti erottautua kilpakosijoiden massasta. Tämä erikoistuminen ja erilaisuuden kannustin mahdollistaa sen, että yksineuvoisten lajien kirjo kasvaa todella suureksi. Se johtaa kehitykseen kaloista dinosauruksiin ja rotista ihmisiin.
Voimme havaita, että kapitalismi noudattelee monelta osin evoluutiota. Parittelumekanismi vastaa tietyllä tapaa työnantajan ja työntekijän välisen sopimuksen solmimissuhdetta. Työnantaja (naaras) punnitsee monen samaa työpaikkaa hakevan (urokset) ehdokkaan väliltä ja joutuu tekemään valinnan huolellisesti, koska riskinä on se, että työntekijän tuottama hyödyke (jälkeläinen) on epäonnistunut (geneettisesti viallinen) ja jää tappiolliseksi markkinoilla (eloonjäämistaistelussa). Samaan tapaan kun evoluutio saa aikaan sen, että kehittyy koko ajan vallitseviin oloihin paremmin sopeutuvia lajeja, samalla tavalla kapitalismissa luodaan teknologisesti entistä kehittyneempiä tuotteita.