Tieto on hyödyke, joten sitä koskee samat rajahyödyn lait kuin muitakin hyödykkeitä. Tiedon merkitys on korkeimmillaan kun se täyttää välittömän uteliaisuuden – ylimääräinen, yksityiskohtainen tieto ei enää riitä samalla tavalla tyydyttämään tarvetta, vaan sillä voi olla jopa päinvastaisia seurauksia. ”Tieto lisää tuskaa” ei ole tuulesta temmattu ilmaus. Uteliaisuus on lähinnä söpö kiertoilmaus immateriaaliselle ahneudelle.
Occamin partaveitsen nerokkuus ei ole siinä, että yksinkertaisin tieto pitäisi paikkansa, vaan koska simppelin on käytännöllisin. Viisauden salaisuus ei ole se, että tietää paljon, vaan se, että tietää vain kaiken olennaisen; siksi viisaat ovatkin niin onnellisia. Länsimainen käsitys sivistystä on pahasti vääristynyt. Sivistystä pidetään ”itsestäänselvyytenä”, joka jokaisen kansalaisen tulisi osata – lisäksi sivistys tarkoittaa, että tietää mahdollisimman paljon. Kun helleenit ja roomalaiset kutsuivat itseään sivistyneiksi, se tarkoitti lähinnä kreikan kielen puhumista ja Homeroksen eepoksien tuntemista! Ei ketään kreikkalaista kiinnostunut minkään persian kielen tai Veda-kirjojen opiskelu.
Tästä huolimatta, meillä pidetään jotenkin hyvänä asiana, että ihminen tietää mahdollisimman paljon – ihan sama mitä, kunhan tietää. Miksi? Media on tämän takana; sen olemassaolo perustuu siihen, että ihmiset kuluttavat sen tuotteita. Nykyinen demokraattinen järjestelmä on myös länsimaisen median kannalta täydellinen järjestelmä; itseasiassa molemmat kulkevat käsi kädessä – ilman toista ei ole toista.
Media luo kielellisen väittämän, jonka mukaan on olemassa epäkohta X ja väittää sitten, että tähän epäkohtaan voi puuttua vaikuttamalla demokraattisessa järjestelmässä. Ihmisille jää paha mieli ja he purkavat sitä äänestämällä vaaleissa. Koko hommasta tekee tragikoomisen se, että todellisuudessa mikään ei muutu. Poliitikot ovat ennestään sopineet konsensuksen, josta muutetaan korkeintaan pieniä yksityiskohtia. Samat kolme suurta puoluetta vuorottelevat aina hallitusvuorossa (sillointällöin jotkut Persut tunkeutuvat neljänneksi suurimmaksi, mutta tämä on ohimenevä ilmiö), joten pitkällä tähätimellä politiikka pysyy täysin samanlaisena kuin ennenkin: suuri julkinen sektori, pikkukunnat, feministisen ideologian tuputtaminen yhteiskuntaan, pakkoruotsi, asevelvollisuus, ”yhteisen edun ajaminen” jne. Mitään todellista muutosta ei tule tässä järjestelmässä ikinä tapahtumaan! Median informaatiotuotannosta jää jäljelle vaan ihmisille paha mieli.