180. Itselleni

Ylioppilasjuhlapäivänäni löysin itsestäni sen syvälle luonteeni perukoille piilotetun supliikkimiehen, ja stand up -koomikonkin. Luulisi, että moni tuntemani tyyppi on pitänyt jossainmäärin huumorintajuttomana yksilönä, mutta onnistuipahan tuo minun vitseillä täytetty puheeni keventämään koulujen päättymisestä johtuvaa tunnelman haikeutta. Sponttaanin verbaalisen nokkeluuden kehittäminen vaatii vielä aikaa, mutta kirjallisen tuotannon suhteen älliä näyttäisi olevan päässä – ja ällä tuli myös todistukseen äidinkielestä, vieläpä koulun omine ennätyspistelukemin, vaikka olin unohtanut täysin otsikot tekstitaidon tehtävistä. 😀 Luokanvalvojan mukaan Hesari oli myöntänyt stipendin, mutta sitä ei ollut ainakaan todistusten välissä – toivottavasti tulee postissa.

Onnistuneen puheenpidon jälkeen performanssitaitoja sai esitellä juhlissa vieraille, sekä myöskin parissa muussa samalla kujalla pidetyssä ylppäreissä, joissa tulisi oltua niin hyvää pataa vanhojen tuttujen kanssa – jopa sen toisen, jonka kanssa en ole vaihtanut sanoja sitten… no, vuosiin. Ehkä pienet skumppahörpyt auttoivat tekemään minusta normaalia avautuneemman ihmisen. Tulihan sitä käytyä sitten vielä yhden luokkatoverin pippaloissa näyttäytymässä ennen baarireissua, josta avauduin jo edellisessä tekstissä.

Lauantaipäivän tapahtumien jälkeen kehtaan kuvailla itseäni sosiaalisesti älykkääksi, vaikkakin sponttaanin small talkin tuottamisessa itselläni on vielä paljon kehittämisen varaa. Tilannetta ei myöskään helpota se, että kuuntelijana olen – jopa mieheksi – suoraan sanottuna p*ska. 😀 No, aina kannattaa kehittää tarvittavia taitoja eteenpäin niin pitkälle kuin mahdollista.

Kategoria(t): Arvostelu, Elämä, Huumori, Kieli, Retoriikka, Sosiaaliset suhteet, Toisen asteen opiskelu, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *