187. Metafysiikasta

Innostuin pohtimaan metafysiikkaa. Kaikki alkoi siitä pohdinnasta, että mikä on ”kaiken mitta”. Protagoras vastasi ”ihminen”, mutta onko noin? Miksei koko maailmankaikkeutta voisi pitää mittana? Maailman pitäminen ”kaiken mittana” olisi siitä houkutelevaa, että olemassa olisi vain yksi universaali, jonka varaan koko ajattelun voisi rakentaa – ei olisi sellaisia monimutkaisia partikulaareja kuten yksilöt. Ongelma on vain siinä, että jos maailma on universaali, se tarvitsee muodon – ja muodon havaitsemiseksi pitäisi päästä ”kaiken” ulkopuolelle. Miten jokin voi olla ”kaikki”, jos sen ulkopuolelle pääsee? Toisten maailmojen lisääminen teoriaan olisi hyvin epäkäytännöllistä – eikä niiden olemassaololle ole edes todisteita! Kaikkeuden pitäminen mittana tuntuu kaatuvan tähän.

Ajatus ihmisestä kaiken mittana on humanisteille luonnollisesti suussasulavaa jäätelöä. Tähän on kuitenkin myös hyvät perusteet. Jos koko kysymyksenasettelu tapahtuu pelkästään ihmisten kehittämän kielen kautta, voiko ”ulkopuolisesti katsottuna” mikään muu olla perustana kuin kysymyksenasettaja? Maailma itsessään on tietenkin olemassa, ja ihminen on pelkästään siihen kuuluva tulkitsija – kaiken ulkopuolelle pääsee vain ajatuksentasolla. Kun otamme filosofian kieliulottuvuuden mukaan, ihmisestä tulee kuin luonnostaan kaiken mitta.

Yksilö vai yhteisö? Siitä lisää toiste.

Kategoria(t): Esseet, Kieli, Logiikka, Metafysiikka, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *