199. Filosofian kohtalosta

Filosofian ja arkielämän välinen suhde on iänkaikkinen kysymys. Syntyessään antiikin Kreikassa filosofia oli joutilasaikaa viettäneiden yläluokkaisten miesten harrastus – näiden ihmisten arki oli sen verran tylsää etteivät he jaksaneet alkaa puhua siitä mistä nykyajan keskiluokka tapaa pölistä: ihmissuhteista, työpaikan ”tapahtumista” tai sitten jostain ikivanhasta mutta silti täysin mitättömästä asiasta. Sen sijaan, he pilkkoivat todellisuuden käsitteisiin ja alkoivat tutkia näitä käsitteitä; kaikista suosituinta oli metafysiikka eli empiirisesti havaitsemamme todellisuuden ”tuollapuolen” oleva pohja. Ajatuksena oli, että filosofialla ei ollut varsinaista tarkoitusta vaan sitä harrastettiin ihan vain itsensä vuoksi.

Nietzschen aikakauteen asti filosofialla ja arkielämällä ei katsottu olleen mitään tekemistä toistensa kanssa – teoria ja käytäntö olivat kaksi eri asiaa. 1800-luvun loppua kohden syntyi kuitenkin pragmatistinen filosofia, Nietzschen omat ajatukset filosofiasta ”vallan tahdon” nostattajana, G. E. Mooren arkijärkeen pohjautuva käytännöllinen etiikka sekä Russellin looginen atomismi. Syntyi nykyinen jako kahteen koulukuntaan: mannermaiseen ja analyyttiseen filosofiaan. Ensinmainittu seurasi Nietzschen ajatuksia, ja se julisti tavoitteekseen purkaa yhteiskunnassamme pesivät sosiaaliset konstruktiot, jotka tukahduttivat yksilöitä ja estävät näitä elämästä haluaamansa elämää. Jälkimmäinen muuttui Russellin panoksesta lähinnä arkikielen analyysiksi ja filosofian katsottiin olevan pelkästään käsitteiden selventämistä.

Vaikka molemmat koulukunnat väittävät ajatustensa pohjaavan ihmisten arkeen, ne ovat molemmat hyvin hakoteillä todellisuudesta. Mitä järkeä on arjen analysoinnilla? Arkea voivat analysoida KAIKKI. Molemmat koulukunnat kompastuvat omiin nokkeluuksiinsa; mannermainen filosofia yrittää keinotekoisesti löytää arjen tylsyyksistä joitain lennokkaita ja yleviä ”piilotettuja totuuksia”, ja analyyttinen filosofia on lähinnä äärimmäiseen kuivaa sanojen ja kielipelien pyörittelyä. Jos filosofia tällaista niin se on täysin turhaa koska omasta arjestaan voi kertoa pienemmälläkin vaivalla vaikka ihan kaunokirjallisuutta kirjoittamalla tai  kirjoittamalla artikkelin Hesariin. Filosofian harrastamisen loppua perustellaan siis sillä, että vaikka filosofia väittääkin tekevänsä arjen tylsät itsestäänselvyydet meille kiinnostaviksi, sen tulokset ovat päinvastaisia. Näin väittävät eivät ole kauheasti hakoteillä asioista.

Arjesta ei tule kiinnostavaa sillä, että muutumme kaikki Pekka Routalemmiksi. Jos filosofia pohjautuu arkeen, emme koskaan pääse eroon teorian ja käytännön erosta. Oma filosofia tulee elää! Arjen analysoinnin sijasta siitä tulee vallankumouksellista itsensäkehittämistä, joka MUUTTAA ihmisen arkea ilman tietoista pyrkimystä. Filosofian harrastus on turhaa niin kauan kun filosofi ei itse huomaa ajattelun kehittymisen kehittävän häntä itseään. Lennokas ajatustenilmaisu saisi johtaa lennokkaan persoonan kehittymiseen – ja egon rakastamaan itse itseään.

Kategoria(t): Elämä, Filosofia, Kieli, Kirjallisuus, Luova toiminta, Yleinen Avainsana(t): , , , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *