Aihearkisto: Teknologia

200. Ympyrä sulkeutuu

Ouroboros syö viimein häntänsä. Huomisesta lähtien suoritan – alustavan arvioni mukaan – yhdeksän kuukauden mittaista asevelvollisuuttani Upinniemessä. Vasta nyt tätä tekstiä kirjoittaessani tajuan mistä on kyse. Suomen valtion kaksinaamaisuus iskee kylmemmin kasvoille kuin järvestä vasta ongittu sampi – maa, jossa … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Avautumiset, Internet, Suomi, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

185. Teknologiasta ja politiikasta

Historia on kautta aikain ollut teknologian ja politiikan välistä kaksinkamppailua – jokaisen taistelun päätteeksi tekniikka on voittanut lain. Todentotta, valtion valta ei perustu viime kädessä lakeihin vaan aseisiin – teknologian saavutuksia. Demokratia on ihmiskunnan voimavarojen häpeilemätöntä haaskausta. Kaikki se energia, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Demokratia, Luova toiminta, Oikeus, Teknologia, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , | Jätä kommentti

182. Valaistumista

Olen pohtinut suhdettani naisiin jälleen kerran. Suvivirren soinnun tahdissa soljuvat ajatuksen Tonavat päässäni yrittävät hahmottaa naiselle karsimaattista luonnetta. Miten nainen on karismaattinen? Tai jotenkin särmikäs? Voiko kukaan teini-ikäinen tyttö olla särmikäs, mutta silti jotenkin salaperäinen ja seksikäs? Tähän mennessä moni nainen on … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Avautumiset, Elämä, Estetiikka, Internet, Keittiöpsykologia, Miehet & Naiset, Sosiaaliset suhteet, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

167. Konsensusdiktatuuria

Matti Kalliokoski väittää tämän päivän Hesarin pääkirjoituksessa, että kaikki innovaatiot syntyvät kokouksissa, ja että nero-/sankarimyytti tulisi haudata, koska se on vaarallinen eikä istu todellisuuteen. Hän vastustaa ajatusta edistyksen kertomisesta kuvapatsaiden avulla. Vastustamiseen on helppo jäljittää alkusyy: feminismi. ”Naisasialiike” on viime … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Argumentaatio, Avautumiset, Luova toiminta, Teknologia, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

163. Marxismin lyhyt kertaus

Eurooppa-päivän kunniaksi olisi tarkoitus pohtia maanosan tulevaisuutta, mutta otankin marxismin tarkastelun kohteeksi. Tarkoitus on tehdä tästä ideologisesta taloustieteen suunnasta mahdollisimman objektiivinen analyysi. Elikkäs. Marx otti peruslähtökohdaksi klassisten liberalistien, kuten Adam Smithin ja David Ricardon, kehittämän työnarvoteorian. Teorian mukaan hyödykkeen arvo … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajatusleikki, Esseet, Historia, Ideologiat, Metafysiikka, Talous, Teknologia, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , , , , , , , , | Jätä kommentti

155. Työnpäivän kunniaksi

Automaatio tulee. Tulevaisuudessa työtä ei tarvita muualla kuin palvelusektorissa (n. 90 % ihmistyövoimasta), metainsinöörien tehtävissä (n. 5%) ja asiantuntijoiden viroissa (n. 5%). Ammateissa, joita robotit tulevat hallitsemaan, ihmisiä on alle prosentti. Robotiikan määrän räjähtäessä, ihmiskätten töistä tulee niiden harvinaisuuden vuoksi … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Ajatusleikki, Logiikka, Taide, Teknologia, Tulevaisuus, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti

128. Huikea dialogi

Facebookista kaverin jakamana: Professor : You are a Christian, aren’t you, son ? Student : Yes, sir. Professor: So, you believe in GOD ? Student : Absolutely, sir. Professor : Is GOD good ? Student : Sure. Professor: Is GOD … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Internet, Uskonto, Yleinen | Avainsanoina , , , , | Jätä kommentti

126. Jään murtamisesta

Keskustelun aloittaminen Facebookissa on jotain sanoinkuvaamattoman raskasta. Kun avaa kaverit keskustelussa -valikon ja aikoo valita jonkun paikallaolevan nimen, joku hyypiö päässä lyö jarrut pohjaan väkisin. Se on kai tekosyyn puuttuminen, joka mahdollistaa julkisella paikalla puolitutun moikkaamisen – Facebookissa sellaista ei … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Avautumiset, Elämä, Internet, Naiset, Sosiaaliset suhteet, Suomi, Yleinen | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

110. Turmeluksen pesä

Löysin luultavasti koko internetin moraalittomimman paikan, jonka olemassaolo ei riko lakia. Se uhmaa sitä, kyllä, mutta ei ylitä veteenpiirrettyä viivaa. Käsittämättömintä tässä ”turmeluksen pesässä” ei ole kuitenkaan sen olemassaolo, vaan sen käsittämätön suosio. Olin jo luullut nykyihmisen tuhonneen itsensä moralisointiin, … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Arvostelu, Etiikka, Internet, Yleinen | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

104. Kiitollisuudesta

Deviantartin isojehu, techgnotic, kirjoitti joku aika sitten blogiinsa aiheesta ja teemasta ”kiitollisuus”. Hän haastoi minut tekstillään kiitettävään aivojumppaan ja päädyin pohtimaan sitä miten suuri merkitys kiittämisellä on. Kiitollisuudenvelka itsessään on karmea asia – velkavankeus tukahduttaa ihmisiä oli kyse sitten hyvästä … Lue loppuun

Tallennettu kategorioihin Arvostelu, Esseet, Etiikka, Internet, Kieli, Luova toiminta, Taide, Yleinen | Avainsanoina , , , , , , , , | Jätä kommentti