Ouroboros syö viimein häntänsä. Huomisesta lähtien suoritan – alustavan arvioni mukaan – yhdeksän kuukauden mittaista asevelvollisuuttani Upinniemessä. Vasta nyt tätä tekstiä kirjoittaessani tajuan mistä on kyse. Suomen valtion kaksinaamaisuus iskee kylmemmin kasvoille kuin järvestä vasta ongittu sampi – maa, jossa ”kaikki ovat sukupuoleen jne katsomatta tasa-arvoisia lain edessä”. Heh, eräs Orwellin lausahdus tulee tästä nyt mieleen.
Kuten keskivertolukija varmaan tajuaakin, motivaationi lähteä on tällä hetkellä aika lailla siellä nollan tietämillä. Se siitä patriotismista, jota kannoin ylpeydellä kutsunnoissa aikoinaan. Kadehdin kuitenkin niitä, jotka lähtevät positiivisella mentaliteetilla tähän koitokseen. Toivottavasti sais kuitenkin sen verran hyviä tupatovereita niin voisi jaksaa edes sen puolen vuoden yli.
Vajaa kuukausi vaille vuosi on siitä kun aloitin tämän blogin aikoinaan. Sen oli tarkoitus olla jonkinlainen aforismivarasto, mutta tulipahan sinne kerättyä myös esseitä ja vähän sitaattejakin. Koneella kirjoittaminen jostain syystä pistää sen verran henkisesti laiskaksi, etten läheskään aina jaksanut kirjoitella hyvin siloiteltuja yo-tason esseitä, jotka riittivät nyt keväällä takaamaan minulle laudaturin äidinkielestä. Siitä huolimatta, olen käynyt läpi vahvan itsetutkiskelun kirjallisen työn kautta ja sitä tulee jatkettua uuden elämäntilanteeni aikana – tosin paperille ja kännykän muistiinpanoihin raapusteltuna. 200 tekstiä vajaan vuoden sisällä on itselle kunnioitettava saavutus ja siihen lukuun on hyvä lopettaa. Ehkäpä aloitan uuden blogin taas jossain vaiheessa, ehkä en. Filosofiani päätyy kuitenkin kovien kansien väliin vielä jonain päivänä, se on tavoitteeni.
Auf Wiedersehen.