Viime vuodet Suomessa on toisteltu taukoamatta niin poliitikoiden haastatteluissa kuin tavisten blogiteksteissä seuraavaa tekstiä eri variaatioin: Suomen kilpailukykyä pitää lisätä. Miksi? Siksi että saadaan pidettyä elintaso samalla tasolla kuin nykyään. Hassu juttu sinänsä koska tulevaisuudessa se on 107%:n varmuudella mahdotonta. Öljyn loppuessa me ollaan ihan kusessa. Uusiutuvat luonnonvarat eivät meitä pelasta myöskään kun ilmastonmuutosmörkö vaani jo raollaan olevassa kaapissa. Isommat eläimet kun kuolevat vielä sukupuuttoon niin että ruokapöytään ei jää kuin porkkanaa nakerrettavaksi.
Kataista pitäisi takoa pesismailalla päähän että nyt me ollaan oikeasti menossa takaisin talonpoikais-Suomeen, jonne tämä meidän arvomaailmamme kuuluuisikin. Mopo on aikoja sitten lähtenyt käsistä eikä sen pysäyttämistä ole enää; kun bensa loppuu, mopo jatkaa kulkuaan kiihtyvällä nopeudella kun edessä on jyrkkä alamäki. ”Vapaa markkinatalous” on asia jolle kenties jo nykyisen Z-sukupolven lapset naureskelevat keskiaikaisena huuhaana; aivan, silloin filosofit ovat varmasti rukanneet jo meidän historiakäsityksemme uuteen uskoon.
Mutta niin kuin olin sanomassa, suomalaisia on aika karaista. Jyrkin ja Jutan pitäisi nauraa ylimielisesti suorassa lähetyksessä päin naamaa tälle kyrmynaamaiselle kansalle miten muutama kymmenen miljardia Kreikalle on täysin mitätöntä sen rinnalla, miten tulevaisuudessa käy. Ja sehän on oikeastaan mitätöntä nytkin. Raha on vaan jumalauta kasa jotain hypertodellisuudessa asustelevia numeroita joita vaihdetaan protestanttisen työetiikan mukaisesti raadantaan. Ennen sentään rahan arvo määräytyi kullan, kauniin kimaltelevan jalometallin mukaan, mutta ei enää. Tilalle on tullut joku täysin absurdi platonismiin verrattava rahan ideaoppi, missä rahan arvo on siinä itsessään. Tai tarkemmin sanoen dollarissa. Jos nyt kiinalaiset sanoisivat yhteen ääneen jenkeille että me haluamme KAIKKI meidän velkamme takaisin korkoineen seuraavan 24 tunnin sisällä, se olisi Amerikan taru siinä. Ja maailman talouden. Odotan lähes kieli pitkällä sitä päivää, ei minullakaan ole oikeastaan mitään menetettävää. Kun joskus lennän pesästä niin ei minulla kauheasti ole säästöjäkään. Kouluhommia olen tehnyt koko ajan enkä varsinaista duuniduunia koskaan, vaikkakin viime kesän työharjoittelu olisi ollut fyysisesti raskasta ihan keskivertoduunarillekin.
Työharjoittelusta tuli tuliaisiksi kuitenkin seteleitä. Jos ne joskus muuttuvat arvottomiksi niin ainahan niillä voi lämmittää nuotiota.