Jokainen joka on seurannut julkista keskustelua Suomessa enemmän kuin jonkin verran tuntee Pentti Linkolan. Ekofasistiksikin kutsuttu Linkola on tullut tunnetuksi diktatuurien kannattajana (ellei jopa ihailijana) sekä ihmiskunnan kutistamista kansanmurhaan verrattavilla teoilla. Eittämättä hän on Suomen radikaalein intellektuelli, jos häntä voi sellaiseksi tituleerata. Ehkei välttämättä myöskään vain Suomen, vaan myös maailman mittapuulla, jos hänet nyt paremmin tunnettaisiin siellä.
Linkolan peruslähtökohtana on siis että ihmisiä on ihan liikaa. Pelkästään syntyvyyttä ei pitäisi saada nollattua vaan ihmisiä tulisi harventaa kuin rikkaruohoja pellolta; keinona hän on esittänyt vesiputkien myrkyttämistä. Perusteluina Linkola pitää luonnon biodiversiteetin turvaamista, jota ihminen uhkaa tänä päivänä olemassaolollaan. Aatemaailma on siis loppujen lopuksi hyvin erilaista verrattuna Vihreään liittoon joka on julistautunut avoimen ylpeästi ihmisoikeuksien ja feminismin airueeksi.
En ole lukenut Linkolan kirjoja, mutta ihailtava piirre hänessä on se miehen kyky nähdä ihmisen ja yhteiskunnan tuolle puolelle. Tänä päivänä kaikki maailman ”sivistyneet” päättäjät ovat suunnanneet voimavaransa tasa-arvon ja ”oikeudenmukaisuuden” parantamiseen, samaan aikaan kun ilmastonmuutoksen seuraukset näkyvät kaikkialla. Linkola onnistuu kommenteillaan räväyttävään tämän kammottavan ristiriidan meidän silmiemme eteen; maapallo ei kestä jos kaikille, tulevaisuudessa peräti 9 miljardille, ihmiselle taataan samat elinolot kuin länsimaissa. Itselleni hänen ajatuksensa kansamurhien kautta tapahtuvasta ihmiskunnan harvennuksesta ovat kuitenkin jo liian radikaaleja. Linkolan unelma luonnon kauneuden säilyttämisestä kaikkine lajeineen on kauniimpi kuin kenenkään egalitaristin haave veljinä elävästä ihmiskunnasta jonka keskuudessa ei ole mitään ristiriitoja.
Tuskin olen silti valmis painamaan kaasukammion käynnistysnappia jos itse joudun siihen asemaan. Parempi kai ajatella että ihmiset ovat itse ansainneet oman kohtalonsa. On liian myöhäistä heittää enää porukkaa yli laidan kun paatti uppoaa muutenkin. Voimme vain nauraa omalle typeryydellemme. Ja pitää sormia ristissä että uutta elämää nousee joskus tulevaisuudessa. Parasta olisi jos joku haluaisi viedä tragedian päätökseen tyylikkäästi ja tehdä vaikka kamikaze-lennon jonkun sademetsiä jyräävän teollisuusfirman pääkonttoriin. Sellaisenaan täysin turhaa, mutta silti niin kaunista.