Huomasin kiinnostavia yhtymäkohtia eurooppalaisessa historiassa kahden ajanjakson, antiikin ja uuden ajan, kohdalla. Voi olla että Oswald Spengler oli ne jo aiemmin huomannut, mutta on ällistyttävää miten samaa kaavaa meillä noudatetaan.
Länsimaiden tarina uuden ajan alusta tähän päivään muistuttaa häkellyttävän paljon antiikin Kreikan tarinaa. Molemmat olivat alkuhetkenä moniin itsenäisiin valtioihin jakautunut kulttuuripiiri, joilla oli kirjallisuuden kautta kuitenkin yhdistävä tekijä: kreikkalaisilla Ilia ja Odysseia, länsimaalaisilla Raamattu. Molemmissa piireissä syntyi vanhat käsitykset kyseenalaistamaan tarkoitettua filosofiaa; kreikkalaiset kyseenalaistivat jumaltarut, länsimaalaiset kristinuskon ja Aristoteleen ylivallan. Molempia tapauksia luonnehtii moraalinen rappio, joka tarkoittaa myös sotilaallisen kunnon heikentymistä; molempien kohdalla siihen liittyi ainakin uskontojen heikentyminen. Molempien kulttuurien edustajat perustivat siirtokuntia niin pitkälle kuin heidän voimavaransa riittivät; kreikkalaiset eivät päässeet Välimeren ulkopuolelle, länsimaalaiset taas valtasivat lähes koko maailman. Molemmat tahot kävivät yhtenäistä sotaa itää vastaan; Kreikan kaupunkivaltiot liittyivät yhteen puolustautuakseen Persialta, länsimaalaiset pelkäsivät turkkilaisten osmanien levittäytymistä. Molemmat kävivät kulttuurinsa ehtoopuolella, moraalin ollessa jo rappiolla, raa’an keskinäisen sodan toisiaan vastaan mikä romahdutti kaikki siihen osallistuneet valtiot; kreikkalaisten sotaa sanotaan peloponnesolaissodiksi, länsimaissa riehui sitten toinen maailmansota. Molemmat näistä mainituista sodista nostivat ”puolibarbaarisen” valtion hegemonia-asemaan muiden yläpuolelle; Kreikassa tämän sai Makedonian kuningaskunta, lännessä Amerikan yhdysvallat. Tämän vaiheen jälkeen alkoi uusi kausi, kosmopoliittinen aika jolloin vaikutuksiltaan puhtaaseen kulttuuriin alkoi virrata vieraita elementtejä, mikä romahdutti filosofisen luovuuden; kreikkalaiset saivat vaikutteita entisen Persian imperiumin alueelta, länsimaihin vaikutteita virtasi afrikkalaisilta, aasialaisilta kuin muslimeiltakin. Hegemonian aikakausia nimitetään Kreikassa hellenistiseksi ajanjaksoksi, länsimaissa postmodernismiksi.
Mitä tapahtui sitten? Tänä päivänä länsimaissa me emme ole eläneet tätä pidemmälle, mutta antiikin Kreikan tapahtumia voimme seurata. Makedonian kuningaskunta hajosi Aleksanteri Suuren kuoleman jälkeen varsin nopeasti ja sen tilalle syntyi keskisuuria kilpailevia valtakuntia, jotka liitettiin myöhemmin Rooman valtakuntaan. Elämmekö länsimaisen kulttuurin ”roomalaisvaihetta” mahdollisesti? Yhdysvaltain ylivalta Euroopassa on vähentynyt koko ajan ja tilalle on syntymässä Euroopan unioni. EU:lla on menossa nyt omat taloudelliset kriisinsä, mutta niin oli Roomakin tuhon partaalla mm. gallialaisten hyökkäysten seurauksena; se ei kuitenkaan estynyt tulevan maailmanvallan syntyä. Jos Euroopan Unioni, uusi Rooma, syntyy, tarjoaako se meille mahdollisuuden jatkaa länsimaista perintöä, mutta muokata siitä kuitenkin samalla jotain aivan uutta? Jotain ajatusta joka yhdistää arvoiltaan pirstaloituneen maanosamme?
Minun tavoitteeni on että tuo aate on eurooppalaisuus.