Olen pohtinut suhdettani naisiin jälleen kerran. Suvivirren soinnun tahdissa soljuvat ajatuksen Tonavat päässäni yrittävät hahmottaa naiselle karsimaattista luonnetta. Miten nainen on karismaattinen? Tai jotenkin särmikäs? Voiko kukaan teini-ikäinen tyttö olla särmikäs, mutta silti jotenkin salaperäinen ja seksikäs?
Tähän mennessä moni nainen on tehnyt minuun sekä ulkonäöllään että luonteellaan vaikutuksen, mutta vain yksi minun sukupolveeni kuuluva on tehnyt vaikutuksen järjestyksessä luonne-ulkonäkö. Hän on avoin ja ennakkoluuloton persoona, jonka kanssa kemiat tuntuivat jotenkin napsahtavan kohdalleen. Olen ollut häneen jonkin verran vielä yhteydessä Facebookin kautta, eikä hänen viesteistään oikein heijastu sellaista, no… närkästymisen tunnetta tai jotain. Kemiat meidän välillämme tuntuvat pelaavan erinomaisesti, mutta koska hän on jo parisuhteessa niin kaverisuhdetta pidemmälle ei olla näillä näkymin menossa.
Hän on siis luonteeltaan hurmaava, avoin, pilke silmäkulmassa ja hakee terveellä tavalla samaan aikaan mahdollisimman korkeaa perspektiiviä maailman tapahtumiin sekä itse elää niissä tapahtumissa. Tähän kun yhdistetään tumman puhuva, lähes goottimainen ulkoasu, utuiset silmät, siro kroppa sekä vilpittömästi virnuileva hymy – ensin herää kysymys, että onko tämä tarkkailun kohteena oleva ihminen todella nainen. Eihän tämä tapaus sitten olekaan nainen, vaan pikemminkin Nainen isolla n:llä. Naisessa on särmää, kun hänessä on keimailevaa sosiaalista älykkyyttä sekä kykyä sovittaa yhteen oma imago ja Naisen biologia, jota hän ei edes yritä paeta. Harva teini, etenkään Suomessa, onnistuu tässä.